tiistai 27. elokuuta 2013

CHILIÄ JA RAPARPERIA

Tänään minulla oli säilöntäilta. Jääkaapissa oli virunut muutama raparperinvarsi jo useammaan päivän ajan, ja ne alkoivat jo nahistua (ja kasvimaalla odottaa vielä aikamoinen määrä lisää). Lisäksi kasvihuoneessa oli monta kypsää chiliä odottamassa poimimista. Pidämme miehen kanssa chilistä, mutta sitä tulee lasten takia käytettyä aika vähän ruuan laitossa. Niinpä päätin, että niitäkin on aika säilöä.

Chilit säilöin etikkaliemeen, ohje löytyy täältä, minulla riitti tarpeita puolikkaaseen annokseen.

Raparperichutneyn löysin tänä kesänä, kun mietin, mihin käyttäisin raparperia. Yleensä siitä tulee tehtyä vain piirakkaa tai raparperijuomaa, joskus myös kiisseliä. Aikaisemmin kesällä tein chutneytä netistä löytämälläni valmiilla ohjeella, jonka totesin kyllä hyväksi, mutta tällä kertaa päätin silti kehitellä oman ohjeen. Tällaista chytneytä tein:

8 dl raparperipaloja (noin 5 vartta)
1 tl jauhettua neilikkaa
1 rkl pieneksi silputtua inkivääriä
1/2 dl etikkaa
2 1/2 dl intiaanisokeria
1 tl suolaa
1 mieto chili
1 keskivahva chili

Pilko raparperit ja sipulit sekä chilit, joista on poistettu siemenet. Silppua inkivääri.
Laita kaikki aineet kattilaan, kiehauta ja hauduta miedolla lämmöllä noin 30 min. Laita uunissa steriloituihin lasipurkkeihin. Anna maustua muutama päivä jääkaapissa ennen nauttimista. Säilytä viileässä ja nauti esim. grilliruuan kera.

Chilejä en ole vielä maistanut. joten mausta en tiedä, mutta raparperichutney maistui kyllä hyvälle. Ja muutaman päivän kuluttua varmasti vielä paremmalle :) Tosin sokerin määrää vähennän ehkä seuraavan kerran 2 dl:n, ei tarvitse mielestäni olla kovin makeaa.

Ja laitetaan vielä kuva tämän päiväisestä tomaattisadostakin. Sitä oli ihan kiitettävästi, kun ei ollut tullut pariin päivään kerättyä.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti