sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

TURVALONKEROITA

Keskosten turvalonkeroihin törmää nyt joka paikassa, joten päätin minäkin tekaista muutaman. Meillä oli sopivasti kuopuksen poliklinikkakäynti tulossa, ja ajettelin kokeilla, josko ne toimitettaisiin polilta sopivaan paikkaa. Luvattiin toimittaa, joten säästyin sekä postittelemisen vaivalta että postimaksulta.


Nämä lonkerot on virkattu kaksinkertaisesta Schachermayr Egypto Cottonista (pinkki-valkoinen), Drops Muskatista (lila) sekä väriä vaihtavasta puuvillalangasta, jonka olen ostanut pari kolme vuotta takaperin pääsiäiskukkoon ja jonka merkistä minulla ei ole enää mitään hajua. Kokeilin virkkaamista myös Paris-langalla, mutta se oli turhan paksua ja kovaa, ei mielestäni soveltuvaa tähän tarkoitukseen. Virkkasin mustekalat tämän Ylen sivuilta löytämäni alkuperäisen ohjeen mukaisesti ja täytin askarteluvanulla. Silmät tein 2,5 mm koukulla. Ennen perille toimittamista pesin ne vielä 60 asteessa, vaikka en ole varma, olisiko se ollut tarpeellista, vai pestäänkö ne vielä sairaalan puolesta.

Mustekalan osat virkkasi vajaassa tunnissa, mutta kun niihin näperteli vielä silmät ja ompeli kasaaan, sain aikaa yhteen kulumaan varmaan puolentoista tunnin verran. Nopeaa hommaa joka tapauksessa.
Mietinkin, että noista olisi hauska tehdä vaikka ongintapeli johonkin laatikkoon. Saas nähdä, jääkö vain suunnittelun asteelle....

perjantai 22. huhtikuuta 2016

PUUTARHAA JA KYLVÖJÄ

Kevät tuntuu tavalliseen tapaansa menevän tänäkin vuonna vuoroin eteen- ja vuoroin taaksepäin. Ihanan lämpimän ja aurinkoisen jakson vastapainoksi tänä aamuna maa oli jälleen valkoinen. Toki aurinko sulatti lumen nopeasti, joten ei tästä sentään ihan takatalvi alkanut.

Viime viikonloppu oli kuitenkin ihanan lämmin ja aurinkoinen. Kun lumetkin olivat jo monin paikoin pihaa lähes hävinneet, oli mukava vähän haravoida ja katsella muutenkin, mitä puutarhassa on tapahtunut. Kukkivaa löytyi jo ihan mukavasti...

Krookuksia lumipalloheiden juurella. Siellä ovat olleet ainakin toistaiseksi hyvässä suojassa myös rusakoilta.
Pienen luumupuun alun juurelta tietyt värit tuppaavat aina häviämään...
Lumikelloja on noussut vasta muutama. Saas nähdä, tuleeko niitä lisää.
Pieni näsiä ilahduttaa aikaisella kukinnallaan.
Tästä suuresta sinivuokkomättäästä vuokot levittäytyvät hitaasti mutta varmasti uusille kasvualueille. 
Kylvöt ovat jääneet tänä vuonna hirvittävän myöhäisiksi. Innostus on vaan totaalisesti puuttunut (ja sitä luultavasti kesällä kiroan). Kaikki "ylimääräinen" aika on mennyt käsitöiden parissa. Tein ensimmäiset tomaattien, paprikoiden ja chilien kylvöt vasta maaliskuun lopulla. Kylvin ne pelkkään kissanhiekkaan. Tomaatit (ja pari samettikukkaa, jotka itivät tooodella huonosti) koulin multaan puolitoista viikkoa sitten, ja parin viime päivän aikana tomaatit ovat onneksi aloittaneet kasvuspurtin. Tomaatteja on kasvamassa noin 15 lajiketta, yritän jossain vaiheessa listata niitä tarkemmin. Lajikkeista ei tainnut olla minulle uusia muita kuin San Marzano. Pääasiassa siis jo hyväksi havaitsemiani lajikkeita.
Chilit ja paprikat sen sijaan vielä odottavat kissanhiekassa. Ne on pakko saada multiin tänä iltana! Onneksi minulla on viime kesältä pari talvetettua paprikaa, jotka voivat hyvin, kukkivat ja tekevät ensimmäisiä hedelmiään. Chilejä taas tulee kasvatettua lähinnä vain kasvattamisen ilosta, niitä ei tule paljonkaan käytettyä ruuissa lasten takia. En viitsi tehdä erillisiä ruokia...

Kissanhiekassa olen idättänyt myös tsinnioita (jotka pitäisi koulia tänään) ja tuoksuherneitä, joista vajaan viikon aikana on itänyt vasta pari. Jännityksellä odotan, itääkö niitä lisää, unohtuivat nimittäin vuorokauden sijasta likoamaan kolmeksi tai neljäksi vuorokaudeksi...
Mullassa on itänyt lisäksi kolmenlaista basilikaa, leijonankitoja ja muutama petunia. Että kai tässä vielä jotakin toivoa kesää ajatellen on.

Loput esikasvatettavat kukat, melonit jne olisi tavoitteena saada viikonlopun aikana multiin. Niitä en ole ajatellut idättää kissanhiekassa. Maissit taidan jättää tänä kesänä suosiolla kylvämättä, niin surkea viime kesä oli niiden kannalta. Yhtäkään tähkää emme saaneet maistettavaksi asti. Tosin myös meloneilla taitaa olla tänä vuonna viimeinen mahdollisuus vähään aikaan. Niistäkään en ole onnistunut saamaan vielä hedelmiä, ja viime kesä oli ihan täydellinen fiasko. Kylmät kesä- ja heinäkuu tekivät tehtävänsä!
Tässä pienet tomaatinalkuni sekä mukeissa basilikaa.
 
24.4.
Eilen sain kuin sainkin tehtyä koulinta- ja lisäkylvöhommia, kun ulkoistin iltapäivällä lastenhoidon miehelle, jolla on tänään humputtelupäivä. Chilit ja tomaatit on nyt koulittu multiin, samoin tsinniat. 
Meloni Petit Gris de Rennes ja vesimeloni Sugar Baby kylvetty, sekä pari kurkun siementä. Kurkkuja laitan vielä lisää samalla kun kylvän kesäkurpitsat. 
Pikkusamettikukkaa ja kesämalvikkia tuli kylvettyä uudelleen, edelliset kylvökset taisivat päästä jossain vaiheessa kuivumaan liikaa. Kesämalvikkia laitan myöhemmin myös suorakylvönä viljelylaatikoihin. 
Kesäkukkia kylvin lisäksi matalaa auringonkukkaa, riippalobeliaa, kiinanasteria sekä tsinnioita eri lajikkeita, kuin  mitä olin jo kylvänyt. 
Tuoksuherneitä on itänyt lisää, joten en ilmeisesti onnitunut pilaamaan kaikkia siemeniä liialla liottamisella.  
Pikkuhiljaa meillä alkaakin näyttää enemmän siltä, kuin tähän aikaan vuodesta pitäisi. Ikkunan edusta täynnä purkkeja, joissa tosin vihreää on vielä liian vähän.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

VIRKATTU TRAKTORI

Enää viimeistä silausta vaille valmiina.

Kuinkakohan monesta paikasta maailmassa löytyy virkkaamalla päällystetty traktori? Epäilen, ettei kovinkaan monesta. Joroisten Jari-Pekassa tällaiseen komeuteen pääsee kuitenkin tutustumaan. Valmistumispäivänään 19.3.2016 samainen traktori pääsi koko Suomen ihailtavaksi Kymppiuutisten kevennyksessä.
Tarina kertoo Michael Monroen olleen hyvin vaikuttunut Fergun nähdessään. Eikä ihme, on sitä moni muukin ohikulkija kovasti ihastellut. Tosin tarina kertoo myös erään ohikulkijan tokaisseen, että on menty hyvä traktori pilaamaan. No, meillä jokaisellahan on oikeus omaan mielipiteeseen.

Minullakin oli mahdollisuus päästä osallistumaan traktorin tekoon. Ja olihan se hauskaa, vaikken ihan hirvittävän monelle kokoamiskerralle mukaan päässytkään. Mutta ainahan käsitöiden tekeminen porukassa on mukavaa! Välillä hieman haastavat työskentelyasennot tai ahtaat paikat eivät kenenkään menoa haitanneet.

Tässäpä muutamia kuvia niin matkan varrelta kuin valmiinakin.

Silkkiäisperhosen toukan ohje löytyi yhdestä amigurumi-kirjasta, lehden tein omasta päästä.

Ensikädenjälkeni traktoriin. Afrikankukkia on tullut muutenkin virkattua vuoden aikana muutama
(niistä toisessa päivityksessä lisää).

Myös vaihdekepin pää on tuotokseni. Ohje löytyi Amamani Puzzle Balls -kirjasta.
Puzzle Ballseista kerron toisella kertaa lisää. 






Meidän keskimmäinen kävi testaamassa kuinka traktori kulkee.

Keulalla kököttävä sammakko oli vielä viimehetken lisäykseni,
sen ryöväsin lapsille muutama vuosi takaperin virkkaamieni amigurumien joukosta.
Ja näin hieno mitali oli palkintona osallistumisesta traktori-projektiin!

Jos lukijani pääset paikan päälle traktoria katsomaan, niin muistathan kurkistaa myös sen pohjaa. Traktori kun on virkattu kauttaaltaan, pohjaa myöten!

Lopuksi on pakko vielä mainostaa, että Riikka-Piikasta voit ostaa hienon Fergu-aiheisen t-paidan :)
(Eikä minulla ole mitään kytköksiä kyseiseen yritykseen.)

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

KUUSIKULMIOISTA VIRKATUT TOSSUT



Nyt päätän lopultakin blogini piiiitkän hiljaiselon. Paljon on tullut leivottua, virkattua ja hoidettua puutarhaakin, kirjoittamiselle vaan ei ole jäänyt aikaa. Hektinen pikkulapsiarki vie niin mukanaan. Mutta ainakin takataskussa on nyt paljon asiaa julkaistavaksi sitä mukaa, kun vaan ehtisin.

Aluksi siis virkkausohjetta tossuihin, jotka tehdään 3 kuusikulmiosta sekä erillisestä pohjapalasta. Kunnia mallista ei kuulu minulle, alkuperäinen ohje (englannin kielellä) löytyy täältä. Tein pohjat toisella tavalla kuin alkuperäisessä ohjeessa, ja muokkasin myös kuusikulmioita vähän. Pohjan ohjeen olen muokannut virkkauskahvilamme ohjaajalta saadusta ohjeesta niin, että nyt se toimii 7 veljestä -langalle (3,5 mm koukulla), ja tossujen koko on noin 39. Alkuperäisen ohjeen kuusikulmioihin on lisätty kerros kiinteitä silmukoita, ja vielä lisäsilmukoita saumakohtiin.

Tarvitset:
7 veljestä lankaa noin 130 g (pääväriä 105g ja toista 25g)
3,5 mm virkkuukoukun

POHJA:
Tee 11 kjs
1. Krs: 1 ks jokaiseen kjs:n (alkaen koukusta lukien toisesta silmukasta) yht. 10 ks
2. Krs: 1 kjs, 2 ks ensimmäiseen ja viimeiseen s:n, 1 ks kaikkiin muihin, yht. 12 ks
3. Krs: 1 kjs, 2 ks ensimmäiseen ja viimeiseen s:n, 1 ks kaikkiin muihin, yht 14 ks
4. Krs:  1 kjs, 2 ks ensimmäiseen ja viimeiseen s:n, 1 ks kaikkiin muihin, yht. 16 ks
5. Krs: 1 kjs, 1 ks jokaisen silmukkaan, yht. 16 ks
6. Krs: 1 kjs, 2 ks ensimmäiseen ja viimeiseen s:n, 1 ks kaikkiin muihin, yht. 18 ks
7. - 12. krs: 1 kjs, 1 ks jokaiseen silmukkaan, yht. 18 ks
13. krs: 1 kjs, 2 ks ensimmäiseen ja viimeiseen s:n, 1 ks kaikkiin muihin,yht. 20 ks
14. - 20. krs: 1 kjs, 1 ks jokaiseen silmukkaan, yht. 20 ks
21. krs: 1 kjs, kavenna kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä silmukkaa yhteen, 1 ks kaikkiin muihin, yht. 18 ks
22. - 25. krs: 1 kjs, 1 ks jokaiseen silmukkaan, yht 18 ks
26. krs: 1 kjs, kavenna kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä silmukkaa yhteen, 1 ks kaikkiin muihin, yht. 16 ks
27. - 48.  krs: 1 kjs, 1 ks jokaiseen silmukkaan, yht. 16 ks
49. 1 kjs, kavenna kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä silmukkaa yhteen, 1 ks kaikkiin muihin, yht. 14 ks
50.1 kjs, kavenna kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä silmukkaa yhteen, 1 ks kaikkiin muihin, yht. 12 ks
51.1 kjs, kavenna kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä silmukkaa yhteen, 1 ks kaikkiin muihin, yht. 10 ks
Päättele.

KUUUSIKULMIOT (Olen yrittänyt kääntää alkuperäisen ohjeen mahdollisimman selkeästi):
Virkkaa 5 kjs ja sulje renkaaksi ps:lla
1. krs: 4 kjs (lasketaan 1. kp: ksi), virkaa renkaaseen vielä 17 kaksoispylvästä, sulje ps:lla neljän kjs:n ylimpään silmukkaan (vaihda langan väri tässä vaiheessa)
2. krs: koostuu 18:sta pallosilmukasta ja 18 kjs:sta
Aloita tekemällä 2 kjs (luetaan mukaan 1. pallosilmukkaan), *lankankierto, pistä koukku samaan silmukkaan josta ketjusilmukat lähtevät ja vedä lenkki läpi*, toista *_*, langankierto ja vedä kaikkien viiden koukulla olevan silmukan läpi. (Ensimmäinen pallosilmukka on valmis.) Tee 1 kjs.
Tehdäksesi loput 17 pallosilmukkaa *langankierto, pistä koukku seuraavaan silmukkan ja vedä lenkki läpi*, toista *_* kahdesti, langankierto ja vedä kaikkien seitsemän koukulla olevan silmukan läpi. Tee 1 kjs. Toista tämä 16 kertaa. Sulje ps:lla alun kahden kjs:n toiseen silmukkaan (vaihda langan väri tässä vaiheessa)
3. krs: koostuu 18:sta kolmen pylvään klusterista (3pkl) ja niiden väleissä olevista kjs:sta.
Siirry ps:lla seuraavaan kjs:n. Tee 3 kjs, *langankierto,pistä koukku saman kjs:n alta (niin että klusteri muodustuu sen ympärille), vedä lenkki läpi, langankierto ja vedä lanka kahden koukulla olevan silmukan läpi* toista *_*, langankierto, vedä lanka loppujen kolmen koukulla olevan silmukan läpi. Ensimmäinen klusteri tehty. Tee 2 kjs.
Tee loput 17 pkl seuraavasti: *Langankierto, vie koukku seuraavan ketjusilmukan alta, vedä lenkki läpi, langankierto ja vedä lanka kahden koukulla olevan silmukan läpi*, toista *_* kahdesti. Tee kaksi kjs. Sulje kerros ps:lla ensimmäisen pkl:n yläosaan (vaihda tässä vaiheessa langanväri).
4. krs: Siirry piilosilmukalla seuraavaan kahden kjs:n kohtaan, tee 3 kjs (lasketaan 1. pylvääksi), tee samaan kohtaan kaksi muuta pylvästä, *(3 p seuraavaan kahden kjs:n kohtaan) toista kahdesti, 5 p seuraavaan 2 kjs:n kohtaan*, toista *_* 4 kertaa, 3 p seuraavaan kahteen 2 kjs:n kohtaan, 2 p samaan kohtaan jossa ensimmäiset pylväät ovat. Sulje ps:lla ylimpään alun kolmesta kjs:a (vaihda väri tässä vaiheessa).
5. krs: Tee 1 kjs, 3 ks samaan silmukkaan, 1 ks jokaiseen seuraavaan 10 s:n, 3 ks seuraavaan s:n, 1 ks seuraavaan 10 s:n, toistetaan kerros loppuun ja suljetaan ps:lla 1 ks:n (tässä vaiheessa värin vaihto).
6. krs: Tee kuten 5. krs, nyt väliin tulee vain aina 12 yksittäistä ks ennen kuin teet 3 samaan s:n.

Tässä vaiheessa muokkasin kuusikulmiot siten, että tein tossun etummaiseen osaan tulevan palan saumakohtiin (2 vierekkäistä sivua) vielä yhden kerroksen kiinteitä silmukoita.
Kahteen taakse tulevaan palaan tein takasauman kohtaan (yksi sivu) 3 kerrosta kiinteitä silmukoita.

Täältä löytyy vielä virkkausmerkein kirjoitettu ohje tuolle tossujen kuusikulmiolle. Siitä puuttuu lisäämäni 6. krs.

Tossujen kasaamisen tein virkaten kiinteitä silmukoita. Aluksi virkataan kuusikulmiot yhteen, jonka jälkeen ne neulataan nuppineuloilla kiinni pohjaan, Sitten vain virkataan kiinni aloittaen kärjen keskeltä.


Tossujen yläreunan olisi voinut vielä siistiä esim kiinteilla silmukoilla, mutta en ainakaan toistaiseksi viitsinyt ryhtyä siihen. Olivat kuitenkin mielestäni riittävän siistit. Joku päivä teen varmaankin näistä värikkäät versiot pidempivartisena (viidestä kuuskulmiosta). Esim. Pinterestistä löytyy aika herkullisia kuvia sellaisista! Nämä on kuitenkin aika nopea tehdä, minä sain omani tehtyä kolmen päivän (tai lähinnä illan) aikana.