maanantai 3. helmikuuta 2014

HYVÄÄ RUNEBERGIN PÄIVÄÄ!

Netissä surffaamalla löytyy paljon erilaisia Runebergin torttujen ohjeita. Perinteisesti torttuihin kuuluu tietenkin karvasmantelia, mutta itse en siitä pidä. Halutessa sitä voi toki lisätä pari tippaa tähän reseptiin, jolla minä torttuja tein.

Taikina:

400g leivontamargariinia
4 dl sokeria
6 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
4 dl korppujauhoja
2,5 dl (100 g:n pussi) mantelijauhetta
3 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

vadelmahilloa tai -marmeladia

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Vaahdota rasva ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmunat yksi kerrallaan hyvin sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen niitä ja maitoa taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi.
Laita torttuvuokien pohjalle taikinaa reilun ruokalusikallisen verran (minulla on Iloleipurin silikoniset Runebergin torttuvuoat, kannattaa katsella kaupoista Runebergin päivän jälkeen, saattaa löytyä todella halvalla). Lisää keskelle vadelmahilloa maun mukaan. Laita vadelmahillon päälle vielä toinen ruokalusikallinen torttutaikinaa. Tästä taikinasta tuli näin tehden 20 torttua.
Paista torttuja 200 asteen lämmössä noin 20 minuuttia.

Koristeluun:

vettä
tomusokeria
vadelmahilloa/-marmeladia

Tee vedestä ja tomusokerista sopivan kiinteä seos, jota voit pursottaa torttujen päälle. Itse en mitannut määriä, tein näppituntumalla, mutta vettä tarvitaan tosi vähän ja tomusokeria ehkä noin 3 dl. Tuntuman mukaan sitten voi vähän lisäillä kumpaa tahansa.

Laita jäähtyneiden torttujen päälle vadelmahilloa ja pursota tomusokeriseoksesta rengas hillon ympärille. Pursotinpussi on kätevä, mutta ihan pakastepussista tai leivinpaperistakin suppilon teko onnistuu. Älä leikkaa pursottamista varten liian isoa reikää!

Tällä ohjeella tuli mielestäni ihan hyviä torttuja, mutta olivat kyllä aika makeita. Sokerin määrää voisikin mielestäni vähän vähentää. Esikoinen tykkäsi tortuista, hillokammoinen kuopus ei suostunut niitä edes maistamaan.

Reseptiä voisi yrittää kehittää lisäämällä mantelijauheen kaveriksi vähän mantelirouhetta, jolla saisi torttuihin mukavaa purutuntumaa. Sitruunamehu taas voisi tuoda muuten mukavan lisäsäväyksen torttuihin. Kostutus esim. manteliliköörillä maustetulla sokerivedellä  toisi varmaan myös mukavaa makua, mikäli alkoholin käyttö ei muuten haittaa. Ja rommia tai punssia taidetaan myös käyttää usein kostuttamiseen... Itse en ole koskaan kostuttanut torttuja, mutta ensi vuonna pitäisi ehkä kokeilla.

P.S. Viime vuonna tein torttuja muistaakseni noiden Iloleipurin vuokien mukana tulleella ohjeella, ja sillä tulikin hyviä torttuja. Nyt en kyseistä ohjetta onnistunut löytämään, mihin lie joutunut. Ei ole kuitenkaan montaa päivää, kun siihen viimeksi törmäsin...
HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2014!

...kai sitä nyt voi toivottaa vielä helmikuun alussakin, onhan vuotta vielä runsaasti läjjellä ;)

Uuden vuoden aloitusta piti meillä tietenkin juhlistaa kakulla, olihan vierailtakin tulossa. En jaksanut alkaa väsätä mitään hienoa vuodenvaihde-kakkua, vaan menin siitä mistä aita on matalin. Isänpäivän jäljiltä oli edelleen pakkasessa jemmassa lässähtänyt suklaakakun pohja, mutta se toimi aivan täysin hyvin uudeksi vuodeksi suunnittelemani kakkuun, vaikkei isänpäivän täytekakun kelvannutkaan (silloin kakku piti saada leikattua kolmeen osaan).

Niin, isänpäiväksi leivoin siis kaksi kakkupohjaa, kun ensimmäinen kun pääsi lässähtämään, koska joutui odottamaan niin kauan uuniin pääsyä. Se taas johtui siitä, että pari päivää aikaisemmin lihamurekkeen rasvat olivat valuneet uunin pohjalle, ja niiden siivoaminen oli unohtunut kun samaan syssyyn piti käyttää kuopusta ensiavussa vähän otsaa liimauttamassa. Lapsiperheen normalia arkea, etenkin kun lapset ovat vähän vauhdikkaamman puoleisia. No, uunin vähän lämmettyä se alkoi tietenkin kärytä, ja jouduin uunin putsaukseen ennen kun sain kakun paistumaan.

Mutta nyt kuitenkin meidän uuden vuoden kakkuun, joka valmistui ihan ilman ylimääräisiä kommelluksia.

Lime-suklaakakku


Pohja: ks. Isänpäivän kolmen suklaan kakun pohja

Limetäyte:
2 limeä
2 dl vispikermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 1,5 rkl lemoncurdia
3 tl sokeria
2 liivatelehteä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma. Pese huolellisesti 1 lime ja raasta sen kuori. Purista myös mehu. Sekoita limen kuoriraaste ja mehu tuorejuuston sekaan. Sekoita massa ihan tasaiseksi. Purista toisesta liemestä puolikkaan mehu ja kuumenna se mikrossa kiehuvaksi. Purista ylimääräinen vesi liivatteista ja sekoita ne yksi kerrallaan limemehua joukkoon. Kaada limemehu hyvin sekoittaen tuorejuustoseokseen. Sekoita tuorejuusto kermavaahdon joukkoon. Mausta seos vielä lemoncurdilla ja sokerilla. Tällä määrällä täytteestä tulee melko kirpeä, joten halutessasi voit oman maun mukaan vähentää limemehun määrää ja lisätä sokerin määrää. Minusta täyte oli hyvää tällaisena, lapset eivät tykänneen (meidän lapset eivät ole kirpeän ystäviä kakkuja syödessään, vaikka esikoinen muuten tykkääkin syödä esim. viinimarjoja).

Suklaatäyte:
150 g tummaa suklaata
2 dl vispikermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 liivatelehteä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita sulanut suklaa tuorejuuston sekaan ja sekoita massa tasaiseksi. Kuumenna mikrossa tilkka vettä kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen yksi kerrallaan. Lisää liivatevesi suklaatuorejuuston joukkoon. Sekoita tuorejuusto kermavaahtoon.

Kostutus:
noin 2 dl laimeaa appelsiinimehua (noin puolet vettä ja puolet sokeroimatonta tuoremehua)

Leikkaa suklaakakkupohja kahteen osaan. Laita irtopohjavuoan pohjalle kakkupahvi ja reunusta vuoka reunakalvolla tai tuorekelmulla. Nosta kakun pohjaosa vuoan pohjalle. Kostuta vajaalla puolella appelsiinimehusta ja levitä limetäyte pohjan päälle. Nosta kakun päällisosa täytteen päälle ja kostuta lopulla appelsiinimehulla. Levitä suklaatäyte kakun päälle ja tasota mahdollisimman tasaiseksi esim. kulmapalettiveitsellä. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään useammaksi tunniksi.

Ota kakku pois jääkaapista, avaa irtopohjavuoka ja poista reunakalvo. Nosta kakku kakkupahvin avulla tarjoilulautaselle ja koristele haluamallasi tavalla. Minä käytin koristeluun joulupukin tuomia suklaatryffeleitä ja temperoidusta suklaasta tekemiäni sydämiä (sattui olemaan jääkaapissa jemmassa). Nauti hyvässä seurassa :)