sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

KUUSIKULMIOISTA VIRKATUT TOSSUT



Nyt päätän lopultakin blogini piiiitkän hiljaiselon. Paljon on tullut leivottua, virkattua ja hoidettua puutarhaakin, kirjoittamiselle vaan ei ole jäänyt aikaa. Hektinen pikkulapsiarki vie niin mukanaan. Mutta ainakin takataskussa on nyt paljon asiaa julkaistavaksi sitä mukaa, kun vaan ehtisin.

Aluksi siis virkkausohjetta tossuihin, jotka tehdään 3 kuusikulmiosta sekä erillisestä pohjapalasta. Kunnia mallista ei kuulu minulle, alkuperäinen ohje (englannin kielellä) löytyy täältä. Tein pohjat toisella tavalla kuin alkuperäisessä ohjeessa, ja muokkasin myös kuusikulmioita vähän. Pohjan ohjeen olen muokannut virkkauskahvilamme ohjaajalta saadusta ohjeesta niin, että nyt se toimii 7 veljestä -langalle (3,5 mm koukulla), ja tossujen koko on noin 39. Alkuperäisen ohjeen kuusikulmioihin on lisätty kerros kiinteitä silmukoita, ja vielä lisäsilmukoita saumakohtiin.

Tarvitset:
7 veljestä lankaa noin 130 g (pääväriä 105g ja toista 25g)
3,5 mm virkkuukoukun

POHJA:
Tee 11 kjs
1. Krs: 1 ks jokaiseen kjs:n (alkaen koukusta lukien toisesta silmukasta) yht. 10 ks
2. Krs: 1 kjs, 2 ks ensimmäiseen ja viimeiseen s:n, 1 ks kaikkiin muihin, yht. 12 ks
3. Krs: 1 kjs, 2 ks ensimmäiseen ja viimeiseen s:n, 1 ks kaikkiin muihin, yht 14 ks
4. Krs:  1 kjs, 2 ks ensimmäiseen ja viimeiseen s:n, 1 ks kaikkiin muihin, yht. 16 ks
5. Krs: 1 kjs, 1 ks jokaisen silmukkaan, yht. 16 ks
6. Krs: 1 kjs, 2 ks ensimmäiseen ja viimeiseen s:n, 1 ks kaikkiin muihin, yht. 18 ks
7. - 12. krs: 1 kjs, 1 ks jokaiseen silmukkaan, yht. 18 ks
13. krs: 1 kjs, 2 ks ensimmäiseen ja viimeiseen s:n, 1 ks kaikkiin muihin,yht. 20 ks
14. - 20. krs: 1 kjs, 1 ks jokaiseen silmukkaan, yht. 20 ks
21. krs: 1 kjs, kavenna kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä silmukkaa yhteen, 1 ks kaikkiin muihin, yht. 18 ks
22. - 25. krs: 1 kjs, 1 ks jokaiseen silmukkaan, yht 18 ks
26. krs: 1 kjs, kavenna kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä silmukkaa yhteen, 1 ks kaikkiin muihin, yht. 16 ks
27. - 48.  krs: 1 kjs, 1 ks jokaiseen silmukkaan, yht. 16 ks
49. 1 kjs, kavenna kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä silmukkaa yhteen, 1 ks kaikkiin muihin, yht. 14 ks
50.1 kjs, kavenna kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä silmukkaa yhteen, 1 ks kaikkiin muihin, yht. 12 ks
51.1 kjs, kavenna kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä silmukkaa yhteen, 1 ks kaikkiin muihin, yht. 10 ks
Päättele.

KUUUSIKULMIOT (Olen yrittänyt kääntää alkuperäisen ohjeen mahdollisimman selkeästi):
Virkkaa 5 kjs ja sulje renkaaksi ps:lla
1. krs: 4 kjs (lasketaan 1. kp: ksi), virkaa renkaaseen vielä 17 kaksoispylvästä, sulje ps:lla neljän kjs:n ylimpään silmukkaan (vaihda langan väri tässä vaiheessa)
2. krs: koostuu 18:sta pallosilmukasta ja 18 kjs:sta
Aloita tekemällä 2 kjs (luetaan mukaan 1. pallosilmukkaan), *lankankierto, pistä koukku samaan silmukkaan josta ketjusilmukat lähtevät ja vedä lenkki läpi*, toista *_*, langankierto ja vedä kaikkien viiden koukulla olevan silmukan läpi. (Ensimmäinen pallosilmukka on valmis.) Tee 1 kjs.
Tehdäksesi loput 17 pallosilmukkaa *langankierto, pistä koukku seuraavaan silmukkan ja vedä lenkki läpi*, toista *_* kahdesti, langankierto ja vedä kaikkien seitsemän koukulla olevan silmukan läpi. Tee 1 kjs. Toista tämä 16 kertaa. Sulje ps:lla alun kahden kjs:n toiseen silmukkaan (vaihda langan väri tässä vaiheessa)
3. krs: koostuu 18:sta kolmen pylvään klusterista (3pkl) ja niiden väleissä olevista kjs:sta.
Siirry ps:lla seuraavaan kjs:n. Tee 3 kjs, *langankierto,pistä koukku saman kjs:n alta (niin että klusteri muodustuu sen ympärille), vedä lenkki läpi, langankierto ja vedä lanka kahden koukulla olevan silmukan läpi* toista *_*, langankierto, vedä lanka loppujen kolmen koukulla olevan silmukan läpi. Ensimmäinen klusteri tehty. Tee 2 kjs.
Tee loput 17 pkl seuraavasti: *Langankierto, vie koukku seuraavan ketjusilmukan alta, vedä lenkki läpi, langankierto ja vedä lanka kahden koukulla olevan silmukan läpi*, toista *_* kahdesti. Tee kaksi kjs. Sulje kerros ps:lla ensimmäisen pkl:n yläosaan (vaihda tässä vaiheessa langanväri).
4. krs: Siirry piilosilmukalla seuraavaan kahden kjs:n kohtaan, tee 3 kjs (lasketaan 1. pylvääksi), tee samaan kohtaan kaksi muuta pylvästä, *(3 p seuraavaan kahden kjs:n kohtaan) toista kahdesti, 5 p seuraavaan 2 kjs:n kohtaan*, toista *_* 4 kertaa, 3 p seuraavaan kahteen 2 kjs:n kohtaan, 2 p samaan kohtaan jossa ensimmäiset pylväät ovat. Sulje ps:lla ylimpään alun kolmesta kjs:a (vaihda väri tässä vaiheessa).
5. krs: Tee 1 kjs, 3 ks samaan silmukkaan, 1 ks jokaiseen seuraavaan 10 s:n, 3 ks seuraavaan s:n, 1 ks seuraavaan 10 s:n, toistetaan kerros loppuun ja suljetaan ps:lla 1 ks:n (tässä vaiheessa värin vaihto).
6. krs: Tee kuten 5. krs, nyt väliin tulee vain aina 12 yksittäistä ks ennen kuin teet 3 samaan s:n.

Tässä vaiheessa muokkasin kuusikulmiot siten, että tein tossun etummaiseen osaan tulevan palan saumakohtiin (2 vierekkäistä sivua) vielä yhden kerroksen kiinteitä silmukoita.
Kahteen taakse tulevaan palaan tein takasauman kohtaan (yksi sivu) 3 kerrosta kiinteitä silmukoita.

Täältä löytyy vielä virkkausmerkein kirjoitettu ohje tuolle tossujen kuusikulmiolle. Siitä puuttuu lisäämäni 6. krs.

Tossujen kasaamisen tein virkaten kiinteitä silmukoita. Aluksi virkataan kuusikulmiot yhteen, jonka jälkeen ne neulataan nuppineuloilla kiinni pohjaan, Sitten vain virkataan kiinni aloittaen kärjen keskeltä.


Tossujen yläreunan olisi voinut vielä siistiä esim kiinteilla silmukoilla, mutta en ainakaan toistaiseksi viitsinyt ryhtyä siihen. Olivat kuitenkin mielestäni riittävän siistit. Joku päivä teen varmaankin näistä värikkäät versiot pidempivartisena (viidestä kuuskulmiosta). Esim. Pinterestistä löytyy aika herkullisia kuvia sellaisista! Nämä on kuitenkin aika nopea tehdä, minä sain omani tehtyä kolmen päivän (tai lähinnä illan) aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti