tiistai 3. syyskuuta 2013


DUBLO -KAKKU   

Minulla ei ole juuri nyt mitään uutta kirjoiteltavaa (pihassa vaan keskeneräisiä projekteja, jotka pitäisi kyllä pikaisesti saattaa valmiiksi), joten laitetaan tänne esikoisen nimipäiväkakkua viime keväältä. Idean kakkuun sain Kinuskikissan lego-kakusta, mutta toteutin kakun omalla tavallani. Paljon ideoita ja vinkkejä kakku-harrastukseeni olen kyllä saanut Kinuskikissalta.

Kinuksikissan alkuperäinen kakku oli siis lego-kakku, mutta omaa versiotani kutsuisin kyllä piekemminkin Dublo-kakuksi :D Kakun jokainen palikka oli eri makuinen; mansikkaa, suklaata ja salmiakkia (joka ei maistu lapsille, mutta äidille kyllä).

Ja tässä ohjetta:

Kakkupohjiin lainasin ohjeet Kinuskikissalta, tein yhden tumman ja yhden vaalean levykakkupohjan.

Mansikkakakku:
1/2 levykakkupohja kolmeen osaan leikattuna. Kostutus n. 0,5 dl punaherukkamehua.
Täyte:
100g maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
2dl vispikermaa
 n. 300g mansikoita (voi olla pakastettuja)
0,5 dl tomusokeria
2,5 liivatelehteä
Vatkaa kerma. Soseuta mansikat esim. sauvasekoittimella ja lisää soseeseen tomusokeri. Sekoita mansikkasose kermavaahtoon. Sekoita mansikkakerma tuorejuuston joukkoon. Liuota kylmässä vedessä liotetut liivatteet tilkkaan kuumaa marjamehua ja lisää ohuena nauhana hyvin sekoittaen täytteen joukkoon.
Laita täytettä kahteen kerrokseen siten, että jätät osan täytteestä kakun päällystämistä varten.
Kuorruta jääkaapissa jäähtynyt kakku punaiseksi värjätyllä marsipaanilla. (Itse pyrin antamaan kakkujen olla jääkaapissa yön yli ennen lopullista kuorruttamista/koristelua. Toisinaan tulee kuitenkin tehtyä pikakakkuja, jotka ehtivät odottaa vain tunnin-pari. Tämäkin kakku oli noita yhden päivän aikana tehtyjä.) Marsipaanin määrää en valitettavasti muista kun en kirjannut sitä ylös reseptiin.

Salmiakkikakku:
 1/2 levykakkupohja kolmeen osaan leikattuna. Kostutus kuten edellä. Jos haluat enemmän salmiakin makua, voit käyttää kostutukseen vedellä laimennettua salmiakkimikseriä.
Täyte:
100g tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
2dl vispikermaa
0,5 dl apteekinsalmiakkimikseriä (löysin Lidlistä)
2 liivatelehteä
Vatkaa kerma ja sekoita se tuorejuuston joukkoon. Liuota kylmässä vedessä liotetut liivatteet kuumennetun salmiakkimikserin joukkoon. Lisää seos ohuena nauhana hyvin sekoittaen (tai vatkaten) tuorejuustoseoksen joukkoon. 
Laita täytettä kahteen kerrokseen siten, että jätät osan täytteestä kakun päällystämistä varten.
Kuorruta jääkaapissa jäähtynyt kakku mustalla marsipaanilla. (Itse olen aina ostanut mustan marsipaanin valmiina, en ole itse värjäämällä saanut sitä riittävän mustaksi).

Suklaakakku:
1/2 suklainen levykakkupohja kolmeen osaan leikattuna (lopun levykakkupohjan voit vaikka pakastaa myöhempää käyttöä varten). Kostutus kuten edellä.
Täyte:
160g (1pkt) Marabou Philadelphia tuorejuustoa
3dl vispikermaa
2 liivatelehteä
Vatkaa kerma ja sekoita tuorejuuston joukkoon. Liuota kylmässä vedessä liotetut liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja lisää ohuena nauhana hyvin sekoittaen täytteen joukkoon. (Liivatteen käyttö tässä kakussa ei ole välttämätöntä.)
Laita täytettä kahteen kerrokseen siten, että jätät osan täytteestä kakun päällystämistä varten.
Kuorruta jääkaapissa jäähtynyt kakku vihreäksi värjätyllä marsipaanilla.

Muotoile lopuksi ylimääräisestä marsipaanista vielä "pallukat" dublopalikoiden päälle, ja kasaa kakku mieleiseksesi. Itse kasasin noin, koska tuolloin kakku mahtui sopivasti neliskanttiselle kakkulaitaselleni.

Vähän olisi noiden "palokoiden" kokoa voinut fiksata, että olisivat asettuneet kauniimmin päällekkäin, mutta kun kyse oli ihan vain perheen kesken nautitusta kakusta, ei ulkonäöllä ollut niin suurta merkitystä. Halusin kuitenkin tehdä pojalle jotakin hauskaa.
Marsipaanikuorrute olisi myös voinut olla vähän siistimmin, mutta sen käyttöä edelleen harjoittelen. Pientä edistystä jo havaittavissa :) Olin ennen tuota kakkua päällystänyt erilaisilla kaulittavilla kuorrutteilla arviolta noin viisi kakkua, alle kymmenen joka tapauksessa.

Tuossa kakussa ihastuin itse todella tuohon salmiakkikakkuun. Harmi, kun se ei lapsille maistu. Ei viitsi käyttää kuin tällaiseen kakkun, johon saa muitakin makuja.

3 kommenttia:

  1. Blogissasi näyttää olevan kivoja reseptejä..:). Mitä jos liittäisit sen meidän Etsiresepti.fi sivustoon, jotta voisimme linkittää siihen?

    Etsiresepti on hakukone, joka kokoaa reseptejä monilta suomalaisilta ruokasivuilta ja blogeilta. Monet ovat jo ilmoittautuneet tänne ja hyötyvät siitä, että annamme heille huomattavasti enemmän liikennettä.

    Liittyäksesi ilmaiseksi Etsireseptiin, klikkaa vain tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen

    VastaaPoista