perjantai 5. syyskuuta 2014

RISTIÄISTEN VADELMA-
TÄYTEKAKKU

Koska ristiäiset olivat parhaaseen vadelma-aikaan, oli valintani ristiäisiin tällä kertaa vadelmakakku. Sellaista en jostain syystä ollutkaan tullut aiemmin leiponeeksi, vaikka vadelmista pidänkin. Ja vaikka itse sanonkin, niin tämä kakku oli kyllä älyttömän hyvää!
Kakun tein seuraavalla tavalla:

Pohja:
6 munan sokerikakkupohja
esim. näin:
6 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Kostutus:
2 1/2 dl punaherukkamehua

Täyte:
4 dl vispikermaa
1 1/2 dl vadelmahilloa tai -marmeladia (mielellään tietysti itse keitettyä)
1 rkl vaniljacreemijauhetta
1 tl sokeria

1 l tuoreita vadelmia (osan käytin koristeluun)

Päällystys:
6 dl vispikermaa
2 rkl vaniljacreemijauhetta
3 tl sokeria
250 g marsipaania
Helmiäisspraytä

Koristeet sokerimassasta

Valmistus:
Tee kakkupohja.
Leikaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Vatkaa täytteen kerma ja lisää siihen vaniljacreemijauhe vatkauksen loppuvaiheessa. Sekoita vadelmahillo kermavaahdon joukkoon. Kostuta alin kakkupohja vajaalla kolmasosalla mehusta ja levitä puolet vadelmakermasta pohjan päälle. Painele puolet vadelmista täytteeseen. Tee sauraava kerros samoin. Jätä halutessasi vähän vadelmia koristelua varten. Nosta pohjan päällimmäinen osa paikoileen ja kostuta lopulla mehulla. Nosta jääkaappiin kostumaan, mielellään yön yli.

Vatkaa kakun päälle tuleva kerma ja lisää siihen vaniljacreemijauhe sekä sokeri.
Kauli marsipaani sopivankokoiseksi levyksi ja nosta kakun päälle. Käytä tasvittaessa kaulinta apunasi. Suihkuta päälle helmiässpraytä.
 Pursota kermavaahto käyttäen suuria tähti- sekä lehtityllaa. Kokeilin pursottaa raitoja molemmin päin, ja kauniimpi lopputulos tuli mielestäni niin, että tein ensin tähtipursotukset joiden väleihin laskokset lehtityllalla.
Lisää vielä haluamasi koristeet kakun päälle.
Itse tein kakkuun kuvissa näkyvien koristeiden lisäksi pinkistä sokerimassasta palikoita, joiden päälle tuli vaaleamman punaisella sokerimassalla kuhunkin kirjain vauvan nimestä. (Kaikkiin kakun vaaleanpunaisiin koristeisiin on käytetty samaa pastaväriä, sävyä "Rose", olen vain vaihdellut värin määrää.) Lisäksi tein kukkamuotilla pieniä kukkia ja muotoilin sydämiä palikoiden tyhjille sivuille. Palikat asettelin puolikaareen vauvan yläpuolelle.



Kakun koristevauva on tehty Karen Daviesin silikonimuotilla, jossa on mukana myös tuo tyyny.

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti