sunnuntai 23. marraskuuta 2014

ANGRY BIRDS -KAKKU vol.2     

Suklaa-banaanikakun ohjetta serkkuni on saanut jonkin aikaa odotella. Oli kuulemma hyvää kakkua :) Toimii loistavasti helppona kakkuna ilman valkosuklaakuorrutusta, suklaakermalla kuorrutettuna. Pienen kakun saa tekemällä pelkän levypohjan ja täyttämällä/päälystämällä noin puolella täytteistä.

Kuopus (tai siis oli perheemme kuopus vielä silloin kun synttäreitä juhlittiin) halusi 3v-synttärikakukseen Angry Birds -kakun, joten sellainen piti sitten toteuttaa. Koska esikoiselle piti tehdä muotokakku, oli tämä hyvä toiseksi kakuksi, kun viimeistely itse synttärijuhlapäivänä oli nopeampi kuin kunnon muotokakun viimeistely. Kahta sellaista en olisi entinyt toteuttaa.
Makuina kakussa oli suklaata ja banaania, sillä banaani on ainoa hedelmä, mitä kuopus suostuu syömään. Hillot kun eivät myöskään kelpaa.
Kakku on mukaelma Mestari Aleniuksen kakkuklassikot -kirjan banaanisuklaakakusta.

Pohja 1: neliskanttiseen kakkuvuokaan (halkaisija minun vuoassa 24 cm)
5 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 dl leivontakaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Pohja 2: (levykakkupohja pellille)
3 munaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 dl leivontakaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte / kakun päälle:
2 1/2 annosta suklaakastiketta (puolet tästä sekoitetaan kermavaahdon joukkoon)
8 dl vispikermaa
noin 6 banaania viipaloituna

Lisäksi:
eri värisiä elintarvikevärejä (pastavärejä)
vähän vihreäksi värjättyä kermavaahtoa
1 Kismet
2 Suffelia
Fanipaloja tms.
koristeisiin  vajaa 1 pkt (250 g) sokerimassaa
(Minä käytän yleensä Fun Cakes -merkkistä vaahtokarkin makuista massaa, jota tilaan Leipurin Putiikista, sitä on mielestäni hyvä muotoilla. Dr. Oetker -sokerimassa, jota saa marketeista, oli tosi huonoa muotoilla. Silikonimuottiin sitä ei voinut laittaa ollenkaan, tarttui sinne kiinni.)

Kostutus:
1 1/2 sitruunan mehu
2 dl omenamehua

Kuorrutus:
2 annosta muotoiltavaa valkosuklaamassaa (ohje löytyy blogistani täältä)
Massaa tulee aika reilusti, mutta se on hankala kaulia kovin ohkaiseksi, joten mielummin sitten vähän enemmän.

Suklaakastike (kermaan ja banaanien päälle):
1 dl vettä
1/2 dl sokeria
1 rkl tummaa siirappia
1/2 dl kaakaojauhetta
1 rkl voita
1/2 tl suolaa
Sekoita ainekset kylmään veteen ja keitä 10-15 min.

Valmistus:
Sokerimassakoristeet kannattaa tehdä jo hyvissä ajoin etukäteen. Angry Birdsit on helppo toteuttaa, vaikka olisi vähän vähemmänkin kokemusta sokerimassakoristeiden tekemisestä.

Tee neliskanttinen suklaakakkupohja normaalin sokerikakun tapaan.
Tee samoin levykakkupohja, älä levitä taikinaa ihan koko uunipellin leveydeltä/pituudelta.
Valmista suklaakastike.

Halkaise valmis kakkupohja kolmeen osaan.
Kostuta alin osa sitruuna-omenamehulla, viipaloi päälle banaaneja ja levitä päälle suklaakastiketta. Lisää vielä lopuksi suklaakermaa banaanien päälle. Tee samoin toiselle kerrokselle. Lisää Päällimmäinen kerros paikoilleen ja kostuta.
Leikkaa levykakkupohjasta sopiva pala kakun päälle niin, että saat tehtyä possujen korokkeen. Laita korokkeen alle baanaaniviipaleita, suklaakastiketta ja suklaakermaa ja aseta pala paikoilleen. Laita päälle toinen saman kokoinen pala ja kostuta se. Katso, täytätkö vielä toisen kerroksen vai joko korkeus riittää. Minä laitoin muistaakseni vain kaksi pohjapalaa, muuten rakennelmasta olisi tullut liian korkea ja hutera. Koroke peitti noin kolmanneksen kakun pinta-alasta. Levypohjasta noin puolet jäikin käyttämättä, laitoin sen pakkaseen. Kuorruta koko kakku lopulla suklaakermalla, ja nosta se jääkaappiin kostumaan ja jähmettymään.

Värjää suklaamassa pastavärillä ja kauli se sopivan kokoiseksi levyksi. Leivinpaperista kannattaa tehdä sopivan kokoinen kaava, ettei levy jää liian pieneksi. Tosin se ei haittaa, jos levy ei ylety ihan kakun alaosaan asti, kun sinne tulee ruohopursotus.
Nosta levy varovasti kakun päälle ja tasoittele käsillä. Pursota alaosaan ruohotyllalla vihreäksi värjättyä kermavaahtoa. Tee halutessasi ruskeasta sokerimassasta lauta kiertämään koroketta. Laita possujen telineet paikoilleen (työnnä kuorrutteen läpi) ja lisää angry birds -koristeet.
Ritsan ja koroketta kiertävän "laudan" pinnat sain elävämmän ja kiiltävän näköiseksi siten, että tein ne ensin ruskeaksi värjätystä sokerimassasta, ja maalasin vielä päälle vedellä ohennetulla ruskealla pastavärillä.


POIKIEN SYNTTÄRITARJOILUT

Olisikohan nyt aika palata ajassa muutama kuukausi taaksepäin kesään ja poikien syntymäpäiväjuhliin.  Synttäreitä ehdittiin juhlia sopivasti juuri ennen kuin typy päätti tulla maailmaan. Kohtelias sisko, kun antoi ensin veljien nauttia vieraiden  täydestä huomiosta =)
Tässäpä kuvaa juhlapöydästä.



Poikien synttäritarjoilut sisälsivät: pikkupizzoja, joissa täytteenä kinkkua ja ananasta tai salamia ja paprikaa, jauhelihamuffinsseja, lihapulla- ja prinssinnakkitikkuja (lisänä juustoa ja viinirypäleitä, lihapullat itse tehtyjä), mokkapaloja, pätkismuffinseja, porkkanakakkupaloja, pikkuleipiä sekä täytekakkuina suklaakakku ja mansikkakakku.
Tuon porkkanakakun/-piirakan sekä pätkismuffinsien ohjeethan olen julkaissut blogissa jo aikaisemmin, täytekakkujen ohjeet ovat tulossa.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

KAHDEN SUKLAAN CUPCAKESIT




Tämän muffiniohjeen maitosuklaisena versiona olen leikannut vuosia sitten jostain lehdestä. Muffinit maistuivat paljon paremmilta, kun tein ne tummasta suklaasta. Lisäksi kehittelin päälle kuorrutteen sitruunasta ja valkosuklaaganachesta, ja sain aikaan cupcakesit. Ganachen, tai moussen, teko valkosuklaasta on kyllä paljon hankalampaa kuin tummasta suklaasta, itsellä se tahtoo aina epäonnistua (eli seos muuttuu rakeiseksi). Niin tälläkin kertaa. Ihan ok se oli silti, mutta olisi toki ollut parempaa kunnolla onnistuneena.
Alkuperäinen ajatukseni oli kuorruttaa muffinit pelkällä ganachella (jota valmistin tupla-annoksen alla olevasta reseptistä, mutta jätin lopulta puolet käyttämättä), mutta se oli sekä turhan makeaa että juoksevaa, joten sekoitin sekaan vielä pelkkää kermavaahtoa. Tällainen reseptistä sitten loipulta tuli:

Suklaamuffinit: (noin 15 kpl)
150 g tummaa suklaata
100 g margariinia
1 dl voita
1 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
3 rkl leivontakaakaojauhetta
2 munaa

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Sulata paloiteltu suklaa vesihauteessa.
Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi.
Siivilöi vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Sekoita joukkoon sulatettu suklaa.
Lisää munat yksitellen sekoittaen taikinaan.
Nostele taikina muffinivuokiin ja paista noin 10 min.

Kuorrute:
100 g valkoista suklaata
1 dl vispikermaa
lisäksi 1 dl vispikermaa vatkattuna

Valmista valkosuklaaganache. Lämmitä puolet kermasta kattilassa lähes kiehumispisteeseen. Nosta kattila pois levyltä ja laita paloiteltu suklaa kerman sekaan. Sekoita tasaiseksi vasta kun suklaa on sulanut. Anna seoksen jäähtyä kunnolla(voit nopeuttaa jäähtymistä nostamalla kattilan kylmään veteen). Lisää loput kermasta jäähtyneeseen seokseen ja vatkaa sähkövatkaimella tai käsin. Itse suosin käsin vatkaamista (no, ehkä alkuun vähän koneella), koska silloin seosta ei tule niin helposti vatkattua liikaa, jolloin se menee pilalle.
Vatkaa 1 dl kermaa ja sekoita se valmiin ganachen sekaan.

Muffinien kuorruttaminen:
Sivele jäähtyneiden muffinien päälle ohut kerros lemoncurdia. Pursota päälle valkosuklaakuorrute tähtityllalla. Itse sain kuorrutteesta kauniimman siten, että pursotin ensin muffinin keskelle pienen tähden, jonka jälkeen tein spiraalipursotuksen. Näin kuorrute noisi kauniimmin keskelle. Ja kuorruttaminen kannattaa aloittaa ihan reunoilta, niin tulee kaunista. Minulla oli vähän kiire, joten kuorrute tuli miten tuli...

maanantai 10. marraskuuta 2014

SUKLAAKAKKU ISÄLLE 



Aloitetaanpa isänpäiväreseptien päivitys tällä suklaisella täytekakulla. Väliinsä kakku sai omenamarmeladia, koska sitä ja omenahilloa on viime aikoina tullut keiteltyä ihan kiitettäviä määriä ja niitä pitää siis saada käytettyä. Lisäksi järkeilin, että omenahillo/marmeladi näkyy huonosti suklaakakun välistä, joten kenties tuo hillokammoinen keskimmäisemme ei sitä huomaa, ja kakku kelpaa. Ja maistuihan se :)
 Meidän isi tykkää moottoripyöristä, joten siitäpä sitten kakkuun teema (jota ei aiemmin ollut tullut käytettyäkään). Googlen kuvahaulla löysin kivan kuvan sisustustarrasta, joka oli helppo toteuttaa maalaamalla kakkuun. Tulostin kuvan ja kaulin noin 50 g marsipaania, jolle piirsin kuvan läpi ääriviivat. En viitsinyt jäljentää kuvaa leivinpaperille, kuten yleensä, ja tavallisen paperin läpi ääriviivat tulivat marsipaaniin todella huonosti. Ei siis kannata olla liian laiska, jos haluaa jäljentää kuvia kakun päälle. No, tuon kuvan sai onneksi aika helposti maalattua mallia katsomalla, kun marsipaanissa oli edes vähän apuviivoja.
Kesältä oli myös jäänyt joitakin sokerimassakukkia jemmaan, joten laitoin kakun päälle myös muutaman sellaisen.

Ja sitten reseptiin:

Aineet:

Kakkupohja:
150 g tummaa suklaata
150 g voita tai margariinia
4 munaa
2 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivontakaakaojauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta

Kostutus:
noin 2 1/2 dl tuorepuristettua omenamehua

Täyte:
noin 3 dl omenamarmeladia/-hilloa
3 dl vispikermaa
1 rkl vaniljacreemijauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl sokeria

Kuorrutus:
250 g tummaa suklaata
1 dl vispikermaa

Koristeluun:
2 dl vispikermaa
3 tl vaniljacreemijauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl sokeria

Valmistus:
Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka (minä laitan yleensä vielä leivinpaperin vuoan pohjalle) ja laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.
Sulata paloiteltu suklaa ja rasva vesihauteessa ja siirrä jäähtymään.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, johon lisäät suklaa-rasvaseoksen.
Sekoita keskenään kuivat aineet, ja siivilöi ne varovasti nostellen taikinan sekaan.
Kaada taikina vuokaan ja paista noin 45 min uunin alatasolla.
Anna kakun jäähtyä vuoassa ennen sen kumoamista.

Vatkaa täytteen kerma ja lisää joukkoon vaniljacreemijauhe sekä sokerit.
Halkaise jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta pohja ja levitä päälle puolet omenamarmeladista sekä kermavaahdosta. Voit myös laittaa pohjan alle leivinpaperisuikaleita suojaamaan tarjoiluastiaa kuorrutteen valumilta. Laita keskimmäinen levy paikoilleen ja toista. Laita päällimmäinen kakkulevy paikoilleen ja kostuta. Laita leikkuulauta tms. kakun päälle, jotta kakku tiivistyy, ja nosta se jääkaappiin odottamaan kuorrutuksen valmistamisen ajaksi.

Laita suklaa ja kerma kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä samalla sekoitellen kunnes suklaa on kokonaan sulata. Levitä kuorrute kakun päälle siten, että annat sen valua myös reunoille, josta nostelet taas ylöspäin esim. kulmapalettiveitsellä. Halutessasi voit laitta aluksi vain ohuelti kuorrutetta, ja nostaa kakun hetkeksi kylmään jähmettymään, ja jatkaa kuorruttamista. Näin saat reunat helpommin siistimmiksi ja enemmän kuorrutetta tarttumaan myös reunoille. Nosta kakku lopuksi kylmään jähmettymään.

Kakun koristelun voin hyvin tehdä vasta seuraavana päivänä. Silloin kakun kostutus on ehtinyt kunnolla tasaantua. Vatkaa kerma ja lisää siihen vaniljacreemijauhe ja sokerit. Pursota kerma haluamallasi tavalla kakun päälle ja reunoille, minä tein laskoksia suurella lehtityllalla. Mahdolliset reunapursotukset kannattaa tehdä ensin, ja sitten vasta kakun päällinen, niin tulee kauniimpaa jälkeä. Minä tein vahingossa väärinpäin. Lisää mahdolliset muut koristeet.


ISÄNPÄIVÄN HERKKUJA

Isänpäivää vietimme meillä kotona, myös lasten molemmat ukit tulivat tänne. Mummi hoiti lounaan ja minä kahvipöydän. Isänpäivän kahvipöydässä tarjoiltiin riisipiirakoita (suoraan kaupan pakastealtaasta) ja munavoita, tomaatti-mozzarellapiirakoita, sitruunatortua, suklaa-cupcakeseja sekä suklaatäytekakkua. Suklaa oli kantavana teemana, koska myös tuon tortun pohjaan tuli kaakaojauhetta. No, suklaa on aina hyvää!
Tässä kuvaa kahvipöydästä, reseptejä pyrin päivittämään tänne pikapuoliin.


keskiviikko 5. marraskuuta 2014

BABY BOOTS 


Tänä syksynä paikallisessa opistossamme ei alkanut neulontakahvilaa, jossa viime vuonna olin, vaan virkkauskahvila. Koska pidin kovasti neulontakahvilasta, ja virkkaus on vielä lähempänä sydäntäni, ilmoittauduin kurssille. Muutama kerta on nyt takana, ja kannatti ilmoittautua. Pientä haastetta tosin aiheuttaa typymme, jolle ei ole vielä tarjottu pulloa, ja joka tankkaa iltaisin. Hän siis kulkee toistaiseksi mukanani, joten täyttä hyötyä en virkkausajastani saa irti. Mutta ei se mitään.
Tällä hetkellä työn alla ovat pitkävartisen baby bootsit. Niitä on mukava virkata, ja ovat hurjan söpöjä. Ohjeita vaan ei tahdo olla saatavilla, ja tällä hetkellä työn alla oleviin bootseihin tarvitsenkin ohjaajamme apua päästäkseni kavennuskerroksista eteenpäin. Siksi päätin etsiä you tubesta ohjeita toisenlaisiin bootseihin. Videoita löytyy paljon, ja yhden videon pohjalta muokkasin typymme jalkaan soveltuvat tossut. Tässä linkki kyseiseen videoon, jos joku innostui. Videolla näytetään todella selkeästi baby bootsin (tai bootiesin) virkkaaminen vaihe vaiheelta. Mm. hyvä vinkki siihen, miten aloituksesta jäänyt lanka virkataan työn sisään niin, ettei sitä tarvitse enää erikseen päätellä.
Itse käytin tossuihin ohuempaa lankaa ja koukkua kuin videolla neuvotaan, joten jouduin muokkaamaan ohjetta (mm. kerroksia on enemmän), mutta videota voi silti hyvin käyttää apuna, etenkin jos on virkannut vähemmän.

Yritän nyt kirjoittaa ohjeen mahdollisimman selkeästi, toivottavasti onnistun.

BABY BOOTIES -OHJE

Lyhenteet:
kjs = ketjusilmukka
ks = kiinteä silmukka
pp = puolipylväs
p = pylväs
ps = piilosilmukka

Käytin Nalle-lankaa ja 3,5mm virkkuukoukkua. Tossut ovat kooltaan vielä vähän reilut meidän noin 4kk typyllemme, joten olisivat kenties hyvät noin puolivuotiaalle. Tai no, lasten jalat ovat niin eri kokoisia. Meidän vauvalla on pitkät ja kapeat jalkaterät.

Aloitus: Virkkaa 14 kjs
1. krs: 1 ks ketjusilmukkaketjun 2. silmukkaan; 1 ks 11 seuraavaan silmukkaan; 5 ks ketjun viimeiseen silmukkaan; 1 ks 11 seuraavaan silmukkaan (nyt virkkaat ketjusilmukkaketjun toista reunaa) , 2 ks ketjun viimeiseen silmukkaan; sulje kerros tekemällä ps edellisen kerroksen 1. silmukkaan. (Sinulla on nyt yhteensä 30 silmukkaa.)
2. krs: 2 kjs + 1 pp samaan silmukkaan; 1 pp 11 seuraavaan silmukkaan; 2 pp 5 seuraavaan silmukkaan; 1 pp 11 seuraavaan silmukkaan; 2 pp 2 seuraavaan silmukkaan; sulje kerros tekemällä ps kerroksen aloittavan ketjusilmukkaketjun ylimpään silmukkaan. (Yht. 38 silmukkaa.)
3. krs: 2 kjs + 1 pp samaan silmukkaan; 1 pp 12 seuraavaan silmukkaan; 1 p 2 seuraavaan silmukkaan; 2 p 5 seuraavaan silmukkaan; 1 p 3 seuraavaan silmukkaan; 1 pp 12 seuraavaan silmukkaan; 2 pp 2 seuraavaan silmukkaan; sulje kerros ps:lla kuten edellinenkin kerros. (Yht. 46 silmukkaa.)
4. krs: 2 kjs + 1 pp samaan silmukkaan;1 pp 15 seuraavaan silmukkaan; 1 p 3 seuraavaan silmukkaan; 2 p 6 seuraavaan silmukkaan; 1 p 3 seuraavaan silmukkaan; 1 pp 15 seuraavaan silmukkaan; 2 pp 3 seuraavaan silmukkaan; sulje ps;lla. (Yht. 56 silmukkaa.)
5. krs: 2 kjs; 1 pp 55 seuraavan silmukan takalenkkiin (et siis virkkaa koko silmukkaan, vaan vain silmukan takimmaiseen lankaan), sulje ps:lla. (Yht. 56 silmukkaa.)
6. krs: 2 kjs; 1 pp 55 seuraavaan silmukkaan; sulje ps:lla.
7. krs: 2 kjs; 1 pp 21 seuraavaan silmukkaan; 6 kertaa 2 silmukkaa yhteen (videolla näytetään hyvin miten tämä tapahtuu); 1 pp 22 seuraavaan silmukkaan; sulje ps:lla. (Yht. 50 silmukkaa.)
8. krs: 2 kjs; 1 pp 19 seuraavaan silmukkaan; 5 kertaa 2 silmukkaa yhteen; 1 pp 18 seuraavaan silmukkaan; sulje ps:lla. (Yht. 45 silmukkaa.)
9. krs: 2 kjs; 1 pp 18 seuraavaan silmukkaan; 4 kertaa 2 silmukkaa yhteen; 1 pp 18 seuraavaan silmukkaan; sulje ps:lla. (Yht. 41 silmukkaa.)
10 krs: 2 kjs; 1 pp 12 seuraavaan silmukkaan; 8 kjs; hyppää 17 silmukan yli ja kiinnitä ketjusilmukkaketju pp:llä seuraavaan silmukkaan; 1 pp 10 seuraavaan silmukkaan; sulje ps:lla. (Yht. 31 silmukkaa.)
11. krs: 1 kjs; 1 ks 30 seuraavaan silmukkaan (kuljet siis ketjusilmukkaketjun kautta läpi tossun takaosan); sulje ps:lla. (Yht. 31 silmukkaa.)
Päättele (neuvottu hyvin videolla).


Tossujen jalassa kestävyyttä voisi lisätä se, että nilkkaremmin tekisi vähän kireämmäksi kuin mitä minä tein. Virkkaisi 10. kerroksella vain 11 ks, hyppäisi 19 yli ja virkkaisi 9 ks.